Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Diagnoosina Rakkaus?

Kaikki alkoi kuumeesta, joka tarttui minuun sinusta.  Pikemminkin viirus, jonka koordinaatit kohtasivat meihin molempiin. En halua valehdella päin näköä sanomalla tämän haittaavan minua, päinvastoin. Jos saisin viettää aikaa kanssasi enemmän niin kuvailisin sen olevan toiveiden toteutumista.  Kuitenkin tämä jonkinlainen hulluuden tunne sai meidät katsomaan toisiamme hetken aikaa silmiin pitäen sen positiivisena välillämme. OIREET Huonosti nukkuminen, toisen osapuolen jatkuva miettinen. Himoja kasviksista makeisiin mansikoihin sekä roskaruuasta joita ensi treffeillä söimme aamuyöllä nakkarilla. Katse sekä kohtaaminen. Kuin rytmihäiriö rinnassa. "Mitä jos pistävä kipu rinnassani olisikin tappavaa?" Surisitko jos kuulisit, että sydämestäni loppui polttoaine? Mietin pitkään mielessäni kysymystä, miksi niiden kolmen sanan sanominen voi olla vaikeampaa kuin  esimerkiksi hammaslääkärille meneminen. Yli vuoden yrittänyt keksiä tapaa, jonka avulla saisin kerrottua sin

Epämuodostunut sydän

Sydän.  Sait sen lyömään rinnassa,  sait rakkauden pois piilosta. Sait uskaltamaan kertomaan tunteista. Kysymys kuuluukin,  kuka oikeasti olet? Pusuhuulet. Annoit minulle suudelman ensimmäisen,  Lähetin lentoon joka yö toisen samanlaisen. Suudelma nenäliinaan,  joka piilotettu vasempaan povitaskuusi. Jos aiot sen löytää,  meinaatko toistaa aikeesi? Tunteet. Huusin nimeäsi keskellä yötä. Äkillisesti vihaten, ikuisesti rakastaen. Jäin paikalleni lagaamaan,  kunnes herätit eloon uudestaan. Kysymys kuuluukin,  mikä sai sinut tekemään sen? Sydän. Voi mennä rikki. Sydän. Voi jäädä muistamaan. Minä. Rakastuin sinuun palavasti. Kysymys kuuluukin,  kehen? " Oliko minulla sittenkin epämuodostunut sydän,  s illä tavattuani sinut ymmärsin vihdoin mitä rakkaus on"

Nimimerk. Vaara haihtuvasta Kapinalovesta

Rakkauden askelmat Rakkaus. Joka teki minut hulluksi.  Rakkaus, jonka kirjain kirjaimelta lähetin sinulle. Rakkaus mikä sai minut jatkamaan. Se olikin vain pelkkä rakkaus, jonka tunsin rinnassani tavattuani sinut. Yhtenä päivänä kysyt minulta, miksi hymyilen? Päätin vastata yhtä suorasanaisesti kuin kysymyksesi tuli omasta suustasi.  Olen vihdoin sujut  asian kanssa tajutessani, etten voi saada sinua koskaan täysin itselleni.  Käänsit katseesi takaisin tietokoneesi ruutuun, jatkaen kuin tuota keskustelua ei olisi koskaan käyty.  Istun takanasi, katsoen välillä sinun sojottavia hiuksiasi. Välillä ulos kuin mieleni kaipaisi takaisin kelaamista. Tavatessani sinut ensimmäisen kerran... Oikeastaan olenko liian hienovarainen jos käytän sanaa "Rakkautta ensi silmäyksellä? " Niin ainakin minä sen tunsin. En voinut kuvitella, kuinka nopealla tahdilla löysimme itsemme toistemme hellävaraisesta syleilystä. Kaikki tapahtui niin vauhdilla, että sen kuuluisan stop-merkin p

Onnellinen Onnesta

Yhtenä iltana esitit minulle kysymyksen.  Mitä onnellisuus on? HYMY Käännät kasvosi minuun päin,  saat minut tuntemaan sydämessäni  jotakin.  Vetäen hymyn korviin,   olet antanut jo kasan vastauksia. ELEET Yksi ele sai minut ymmärtämään mitä elämältäni haluan. Haluan toteuttaa unelmia, haluan opetella elämään hetkessä. ROHKAISU Joskus on aika repäistä kunnolla,  liika kaavoihin kangistuminen vei minut joskus hauraisiin aatteisiin. KOSKETUS Pienikin ote, jonka otat minuun voi olla se pelastava. On se osuminen takin hihaan bussissa, ruuhkaisessa metrossa tai illallisella ravintolassa. Pienikin ote voi olla suuren suuri. NAUTINTO Aamukahvi. Suklaalevy tai kasa porkkanoita.  Tupakka tai sen tuoksu. Sateinen ilma tai auringonpaiste.  PILVET TAIVAALLA Kuin pumpulipallot,  jotka vaeltavat vapaina. Katsoessani niihin, ottaen esimerkkiä.  Liikkuessa taivaalla ne eivät pelkää tyhjyyteen putoamista. Joten ehkä minunkin seuraava askeleeni on turvallisen onnelline