Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2023.

Reploja, Rivoutta, Ranspiraatioita!

  Kuva: Merja Markkanen    Kevät tuli ja meni. Kesä tuli ja meni. Täytyy myöntää, että vietetyt kesäpäivät juoksivat kilpaa korkokenkieni kanssa. Tosin näytelmässä  jossa olin mukana en ollutkaan se perinteinen Leidi tyllihameessa ja    korkkareissa soman käsiveskan kanssa PÄINVASTOIN esitin miestä.    Maaliskuussa laitoin "hakemuksen" Urajärven kartanoteatterille joka   etsi alkavaan prokkikseen näyttelijöitä. Muutama vuosi sitten kokeilin samaa temppua mutta silloin osallistuminen ei onnistunut. Nyt kävi      kuitenkin hyvä tuuri ja sain iloisen uutisen jossa kerrottiin pääseväni mukaan. Haha, olin varma että esittäisin pensasta tai muuta pientä        taustahenkilöä, mutta loppujen lopuksi sainkin kunnian esittää  kirkkoherran poikaa Anselmi Viljasaloa.  En ollut koskaan aiemmin ollut mukana missään näytelmässä.              Päinvastoin minulla oli vain  kokemusta juontamisesta lavalla eikä        näyttelemisestä. Kuitenkin lähdin projektiin hyvällä ja innokkaalla       fi

7 Syntistä Aamua

 31. heinäkuuta ensipainos tipahti postiluukusta. SE OLI vihdoin täällä tai ainakin meikämandoliinin käsissä nimittäin 7 Syntistä Aamua, seksitrilogian toinen osa.  Kirjan toisessa osassa meno muuttuu vielä enemmän syntiseksi ja vaaralliseksi kun kirjan päähenkilö Marlena joutuu kohtaamaan menneisyytensä haamuja jälleen kerran. Mitä Gunnarinnassa tapahtuu? Kuka loppujen lopuksi rakastuu ja kehen?  Kysymys kuuluukin? Kuka nyt ei rikkoisi välillä rajoja?! Himot ja halut?! Onko kielletty rakkaus vaarallista? Kuumat kesäyöt Hangon Gunnarinrannassa vievät lukijan intohimoisten seikkailujen pyörteisiin. Miten ihmeessä nuori ja kiimainen  Marlena Syykkö voikaan saada elämänsä noin sotkuun?  7 Syntistä Aamua on hyvä valinta kaikille romantiikan nälkäisille ja seikkailuja kaipaaville!  Kirjan omistuskirjoitus sisältää jo syntisiä vivahteita    Terveiset kirjailijalta Uuden kirjan kunniaksi uudet korot Moikka kaikki ihanat lukijani! On mahtava fiilis tästä uudesta kirjasta. Edellinen kirjasarjan

Korkojen Kapina vierailulla Puoli Seiskassa!

 Korkojen Kapina pääsi toteuttamaan UNELMANSA!  Puoli Seiskan kuuluisa pinkki sohva Toteutuuko mun pitkäaikainen unelma vihdoin ja viimein? Onko tämä oikeasti totta? Yhtenä toukokuun päivänä 2023 tapahtui yksi ikimuistoisin asia... "Minua jännitti tosi paljon kun kävelin Ylen tiloihin.  En voinut uskoa sitä todeksi"  Istahdin aulan sohvalle, josta minut tultiin hakemaan sovitusti. Lähdimme Tuulianna Tolan kanssa kiertämään studioita. Pääsin näkemään miltä uutisstudio, aamutvstudio ja ohjaamo näyttivät. Kurkistin myös maskihuoneeseen jossa tapasin tuttuja kasvoja! Parhain juttu koko kierroksessa oli kuitenkin itse Puoli Seiska ohjelmasta tuttua tutumpi pinkki sohva johon vierailijalla oli kunnia istahtaa haastattelun ajaksi.  Ohjelman juontajat ja työryhmä saivat vierailijan   eli minut viihtymään kaikin tavoin. Kahvia, keskusteluja sekä pientä "haastattelupätkää" oli tiedossa pian.  Ihanan Tuulianna Tolan kanssa juteltiin minun kirjastani joka ilmestyi heinäkuussa 2