Korkojen Kapina

 Tunsin sen lähestyvän. Ja kun se lähestyi minua niin ymmärsin vihdoin ja viimein sen olevan todellinen.  Näin kirjoitin viime vuonna kun kerroin teille Pahasta Pukista.  Kaadan itselleni viiniä.  Nostan jalkani tuolin nojalle ja otan hörpyn.  Jäin miettimään hiljaa mielessäni kysymystä, joka askarrutti.  Saisinko kovan paketin rusetilla vai ilman? Viime vuonna mietin yleistä kysymystä, että oliko puhe Pahasta Pukista totta? Miltä sellainen näyttäisi? Pistän silmät kiinni ja alan pohtia mielessäni... Olisiko sillä joulupukin punainen takki ja lihaksissa tatuoinnit? Alkaisiko tämä mysteerimies vanhetessaan harmaantua? Polttaisiko tämä joulun kunniaksi paksuja sikareita vai pysyisikö edelleen tutussa ja turvallisessa punaisessa röökissä? Avaan silmäni ja otan uuden kulauksen juomastani.  Tämä vuosi on ollut kertakaikkisesti erilainen mitä yleensä. En tarkoita nyt maailmalla tapahtuneen episodin vuoksi. Tarkoitan itseäni, Korkkarinaikkosena.  Samaan aikaan olen menettänyt ja saanut elämää

 O M G, Huudan, koska huomasin täyttäneeni kakskyt fucking kolme vuotta. Vastahan täytin neljätoista ja mammani osti minulle ensimmäiset  korkokenkäni.  Korot,  mustan väriset.  Vasta täytin kahdeksantoista ja ostin itse Kultaiset glitterikorkkarit, joista kirjoitin runon "Kultaisen Taivaanrannan Nainen" Ja nyt kun katson kämpässäni olevia kenkäkasoja huudan onnellisen järkyttyneenä  O M G sillä minulla taisi olla kokoelmissani hieman enemmän kuin yhdet parit korkkareita.  Katson kuplia, jotka nousivat skumppalasista korkeuksiin. Yleisen tilanteen takia eli tämän kirjoitetun episodin joka maailmalla pyörii en juhli sen kummemmin merkkipäivääni isolla porukalla kaverien kanssa.  "Tänä vuonna eli 2020, nostan itse yksin ja ovi kiinni lasini ylös. Skoolaan ja onnittelen itse itseäni tämän vanhenemisen kunniaksi. " 23 wee.  Hömppäkirjailija, jonka elämä koostuu monista muistiin panoista .  Nainen joka huomaa edelleen unelmoivansa Muukalaisesta ja tämän kanssa vaarallise

Joskus ajattelin, ettei siitä tulisi mitään.  Minusta, Korkkareista, Elämästäni.  Ihmiset nauroivat selän takana, puhuivat asioista joista eivät oikeasti tienneet mitään. Puhuivat minusta, naisesta joka katosi vuosiksi isoon cityyn ja palasi vahvempana kuin koskaan aiemmin. Kysymys kuuluukin, johtuiko tuo äkillinen katoaminen tästä kaupungista, tästä kylästä  josta vuosi vuoden jälkeen on tullut varsinainen kylänpahanen? Mitä jos se kaikki johtuikin kaikesta siitä negatiivisesta mitä ympärillä pyöri jatkuvasti? Erilaisuus. Minä olin erilainen ja siksi minua tuijotettiin, kiusattiin sekä haukuttiin. Jotenkin kuvitellaan, että jokaisen meistä täytyisi langeta samoihin kaavoihin kuin kaikki muut. Pudotin usein kyyneleitä, koska erilaisuudesta rangaistiin minua ja vanhempiani sekä sisaruksiani. Meistä puhuttiin ja ystävät katosivat jäljettömiin.  En ollut koulun enkä luokan suosituin tyttö. En ollut se, joka saisi koulun suosituimman pojan. Enkä se jonka ympärillä pyörittiin ja kilpailtii