Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Pahoja Askelia osa 4 - Ota minut, ota minut

°Jos katse voisi kertoa enemmän, niin olisin jo alastomana hänen käsivarsillaan odottaen milloin viimeinen kipinä roihahtaisi liekeistä ja minua ei enää olisi. ° Viime tapaamisesta on aikaa. Yksi kokonainen viikko tuntuu pitkältä vuodelta. Lasken päiviä, tunteja sekä minuutteja hiljaa omassa päässäni toivoen milloin merkintä tapaamispaikasta ilmestyisi puhelimeeni. En osannut sanoa, että olinko jännittynyt enemmän illan tapahtumista vai itse miehen kohtaamisesta. Ikävöin kuitenkin tuota Muukalaista niin paljon, etten osannut nukkua, syödä saati ajatella oikeita tärkeitä asioita. Mitä kummaa sinä olit tehnyt minulle Muukalainen? Hänen katseensa tahtoi omistaa. Suudelma huulille, niskaan sekä puraisu korvasta sai minut huudahtamaan nautinnosta. Halusin tuntea sitä kaikkea lisää niin kauan, että kyllästyn.  Mutta kysymys kuuluukin mitä jos en kyllästyisi ollenkaan? Mitä jos haluaisin herätä tuon miehen vierestä joka ikinen aamu? Huokaisen syvään itsekseni. Mitä ihmettä oli tapa