Korkojen Kapina

Osa kaks Kuppi kuumaa, sanon itselleni. Valkoista. Valkoista kuin lunta, mutta ei kuitenkaan unta. Sellaista mihin uppoaa kun talsii. Ottaessa uuden askeleen muistuu mieleen mitä koin kanssasi. Kysymys kuuluukin, astuimmeko totaaliseen epätoivoon? Kuppi kuumaa, sanon mielikuvitus ystävälleni. Mitä sinä ajattelet juuri nyt?  Tuntuuko sinustakin, että olisit hukassa jossakin erämaassa. Tuntuuko sinustakin, että kaipaat jotakin. Kysymys kuuluukin mitä luulen kaipaavani? Katsot minuun kädessäsi kuppi kuumaa. Vähän maitoa, ei sokeria. Hymyilet. Hymyilen takaisin. Valkoista. Kuin lunta, mutta polviin asti. Vedän villasukat jalkoihin,  katsellessani kuinka tuli rätisee nuotiossa.  Kysymys kuuluu, kuka opetti minut sytyttämään tämän kaiken? Muuttuiko se valkoisesta punaisen sävyyn?  Pitääkö se meidät paremmin pinnalla, jos kokeilisimme uudestaan? ...Mitä mieltä olet? Mielikuvitusystävä katoaa samalla tavalla kuin sinäkin.  Taisi poh

Osa Yks. Syrjäytyminen. Halusin syrjäytyä niin että muistaisin sen tunteen vielä sulkiessa silmäni. Pienikin pala oli yhtä suuri määrä puhdasta rappiota, mutta jokin sai minut jatkamaan matkaani. Kysymys kuuluukin, olitko se sinä? Aloitin reissun viidentoista sentin koroilla, jotka saivat minut katumaan päätöstäni ensimmäisellä nyppylällä.  Kuitenkin auringonpaisteessa seisoit odottamassa minua ja annoit syyn jatkaa. Kysymys kuuluukin, miksi potkit minua kankuille? Teltta voitti taiston, sillä sen tuhannet palaset alkoivat vittuilla minulle heti ensimmäisenä yönä. Häälahja, jota vastanaineet eivät halunneet käyttää. Ero, joka tuli tuhansista muista naurettavista syistä kuin mikään joka kosketti meitä. He halusivat ottaa irtioton, he halusivat kokea sen mitä jäljelle jäi. Kuitenkin vain toinen heistä pakeni tunteitaan vuoristoon. Toinen jäi kasvattamaan hiuksia. Kysymys kuuluukin, kumpi? Joku minut kuitenkin pysäytti sinä iltana, sillä laskeva aurinko sai