Tänä Tapaninpäivän aamuna join aamukahvin yksin vuoteessani. Jotenkin minusta tuntui kuin olisit ollut vieläkin siinä, mutta et kokonaisena. Kuin palanen meidän yhteisistä vuosistamme, joita matkan varrella yhdessä koriin keräsimme. Jos sydämeni olisi jonkinlainen kori niin se ei olisi se perinteinen mitä kutsutaan herkkukoriksi. Nimittäin se olisi jotakin aivan muuta... Kolmekymmentä ja yksi vuotta sitten tapasin sinut. Olisin tyhmä jos valehtelisin sanomalla että rakastuminen sinuun olisi ollut siitä helpoimmasta päästä... Kröhöm. Nimittäin kutsun itseäni naiseksi, joka tunsi olevansa vapaa sielu. Siellä missä tapahtui, sinne jalkani veivät. En ollut se perinteinen korko, joka jäi kaipaamaan. Mitä jos se olikin toisin päin? Joka tapauksessa tuleva pakkasyö koreili asteillaan mittarissa. Pikku musta ei ollut se parhain vaihtoehto, mutta jotenkin halusin pukeutua juhlallisesti. Tosin kuka sitä nyt katsoisi paikallis räkälässä. Kuljin kuitenkin pää pystyssä kylänraittia kohti