Korkojen Kapina

Yritän pysyä kokonaisena Naisena. Yritän elää tätä elämää täällä kylänpahasessa. Joka toinen päivä yritän muistuttaa itseäni siitä, että pysyminen kaukana sinusta on paras ja mahdollinen ratkaisu. Ne välipäivät lyön päätäni seinään ja pohdin pienessä päässäni pieleen mennyttä onnistumista. Minä olen aikuinen nainen. Minä olen se joka pääsee sinusta ylitse vaikka tahdonkin jälleen rakastaa. Yritän rakastaa ja olla rakastumatta.  Yritän vihata edelleen ja olla vihaamatta.  Yritän ymmärtää, vaikka en oikeasti ymmärrä.  Kuulen raskaan hengityksen linjan toisessa päässä. Pistän merkille röökin ja sytkärin.  Ne kuuluvat yhteen Muukalainen. Ne tunnistetaan kokonaisuutena ja täydentävät toinen toistaan.  Mörähdys kuuluu ja minä vajoan.  Vajoan viimeiseen yöhön. Siihen taloon, niihin lakanoihin. Kajoat minuun ja osaat tehdä sen jälleen. Pyydän sinua kajoamaan minuun kaikilla isoilla yksityiskohdilla.  Vartaloni on jännittynyt, mutta tuon miehen kosketus saa minut kuin mieleni sekä kroppani rent

Yöt olivat pahimpia. Heräsin usein siihen, että huudan nimeäsi pimeässä. Huudan, enkä näe mitään. Huudan miestä, jota ei enää ole. Muukalainen kulki niitä pimeitä polkuja, joissa ei kuka tahansa nähnyt. Niihin, joihin normaalisti päivänvalo ei paista. Tuo tatuoitu ja vaarallinen rikollinen oli tiessään. Minä katson kenkäkasoja, jotka ovat huoneistoni lattialla. Katson ja mietin mitä tekisin niille yhtälailla kuin elämälleni. Olin punaisen värinen Korkokenkä. Yksinäinen ja rakkautta kaipaava, joka kuitenkin halusi olla jonkin aikaa yksin. En ollut vieläkään päässyt yli viimeisestä kohtaamisesta Muukalaisen kanssa. Ja kun suljen silmäni kuulen hänen möreän äänensä ja tunnen hänet joka paikassa itsessäni.  Kosketus , jota ei pysty unohtamaan.  Sanat , joita ei halua kuulla kenenkään muun suusta kuin hänen. Silmiin katsominen . Syntinen viimeinen suudelma . Yksinkertaisesti. Yöt olivat pahimpia. Näen jatkuvasti unia sinusta ja siitä pimeydestä missä jatkat kulkuasi. Vaikka huudan niin per