Tunsin sen lähestyvän.
Ja kun se lähestyi minua niin ymmärsin vihdoin ja viimein sen olevan todellinen.
Näin kirjoitin viime vuonna kun kerroin teille Pahasta Pukista.
Kaadan itselleni viiniä.
Nostan jalkani tuolin nojalle ja otan hörpyn.
Jäin miettimään hiljaa mielessäni kysymystä, joka askarrutti.
Saisinko kovan paketin rusetilla vai ilman?
Viime vuonna mietin yleistä kysymystä, että oliko puhe Pahasta Pukista totta?
Miltä sellainen näyttäisi?
Pistän silmät kiinni ja alan pohtia mielessäni...
Olisiko sillä joulupukin punainen takki ja lihaksissa tatuoinnit?
Alkaisiko tämä mysteerimies vanhetessaan harmaantua? Polttaisiko tämä joulun kunniaksi paksuja sikareita vai pysyisikö edelleen tutussa ja turvallisessa punaisessa röökissä?
Avaan silmäni ja otan uuden kulauksen juomastani.
Tämä vuosi on ollut kertakaikkisesti erilainen mitä yleensä. En tarkoita nyt maailmalla tapahtuneen episodin vuoksi. Tarkoitan itseäni, Korkkarinaikkosena. Samaan aikaan olen menettänyt ja saanut elämääni rakkautta. Olen itkenyt ja nauranut sen ja monen muun asian vuoksi. Olen menettänyt voimani, mutta saanut ne hiljalleen takaisin.
Tänä jouluna Paha Pukki ei saanut kutsua yöksi viereen. Eikä se juonut kanssani aamukahvia joulunpyhinä sängyssä.
Tänä jouluna tahdoin olla yksin rauhassa ja ovi kiinni. Ei siksi, etten olisi halunnut kovaa pakettia...
Pimeää Maantietä ja minua yhdisti yksi ja sama asia,
...Tilanteet olivat muuttuneet. Minä olin muuttunut...
Juon viinipullon loppuun.
Olen rauhallinen ja rentoutunut.
Mitä sitten vaikka tänä jouluna paketit jäisivät pois miltein kokonaan?
Auto on käynnissä jossakin päin Pimeää Maantietä.
Punaisen röökin jämät tippuvat ikkunasta.
Käännän katseeni Muukalaiseen.
Minä olin saanut yhden parhaimmista lahjoista nimittäin olin saanut elämääni ystävän.
Ja juuri siksi sain olla maailman onnellisin Korkkarinaikkonen tässä kylänpahasessa.
Jouluinen iltasatu päättyi...
Myöhästynyttä Joulua kaikille Korkojen Kapina blogin lukijoille,
Pitäkää itsestänne huolta.
Rakkaudella Reetta
Kommentit
Lähetä kommentti