Osa seiska Auringon laskiessa ymmärsin miksi olit poissa. Sinun oli aika lähteä, jotta olisit aamulla perillä. Niin kuvailit  tapaa jos aika kuljettaisi meidät erilleen. Seison mökkini terassilla kulkijana. Seison keskellä metsää, lentäen perhosena ympäriinsä. Seison tiellä, jonka päässä sinä olet. Toisin sanoen en ollut nähnyt sinua äkillisen lähtöni jälkeen. Auringon noustessa pakkasin laukkuni. Pakkasin sen enkä aikonut koskaan enää palata. Tiedän, pikkumaista. Toisin sanoen sinä olit sanaton nähdessäsi minut kuukauden jälkeen samassa paikassa missä aurinko ja ukkonen kohtasivat. Taistelivat. Keskustelivat Toisin sanoen he lähtivät eri suuntiin. Sinä seisoit sikari suussa viidensadan metrin päässä meistä muista. Et tullut, sillä pelkäsit minun muuttuvan todeksi. Sinä vain katsoit silmiini, kerroit minulle kaiken yhdellä katseella. Istun hiljaisuuden retriitissäni miettien miksi, oi rakkaani miksi? Niin kauan kuin kynttilän liekki palaa meillä on mahdol