Miten voi olla mahdollista, että menneisyys tulee aina vierailulle huonoimpaan aikaan? Ensin häipyy ilmoittamatta elämästä ja sitten kaikkien niiden vuosien jälkeen saapuu entistä vahvempana takaisin. Tuntuu, että se ihan morjestaisi ja huokuu positiivista fiilistä. Sitten alan miettimään itseäni. Kysymys kiehuu päässäni, miten minä olen voinut kaikki nämä hiljaiset mutta niin vauhdikkaat vuodet? Missä sinä menneisyyden muukalainen olit kun minä sinua eniten tarvitsin? Ja nyt seisot siinä. Seisot paikallasi siinä yhdessä ja samassa paikassa kädessäsi kultainen piste, jonka aiot asettaa hyvään kohtaan lausetta. Sinulla on kaikki hyvin. Sinulla olisi nyt sopiva hetki puhua välimme selviksi. Sinulla .... Mutta entäs minä? Tavallinen maanantai päivä kun olen saapunut väsyneenä ja pitkän päivän jälkeen takasin kotiin. Päässä lyö kaikki tyhjää ja elämä vittuillee noin muutenkin. Yhden ovikellon soiton jälkeen kaikki muuttuu ja PAM kaikki paska menneisyydestäsi iskevät vasten kalpei