Annoit tupakastasi sauhut. Ja sitä yhtä henkäystä ottaessani jäin sinuun koukkuun. Sinä sait minut unohtamaan kaiken muun ja tuntemaan itseäni paremmin. Joskus kun mietin, niin toivon syvällä sisimmässäni etten koskaan koskaan joutuisi sinusta eroon. Kuitenkin sanoit sen itse kerran yhtenä yönä maatessamme alastomina sängyllä.
Vaikka tiesin, että olisit oikeassa niin halusin vain unohtaa unohtamisen. Halusin tuntea sen kipinän taas ja jakaa nämä yhteiset tunnit kanssasi.
Sytytit jälleen tupakan ja tarjosit sitä minulle. Olin kuitenkin tehnyt mielessäni päätöksen, etten koskisi enää.
Sinä ja tupakka. Muukalainen sydämellä kun vain osasi etsiä oikeasta paikasta.
Tupakka...(En keksi vertausta tuohon, mikä otetaan suuhun ja imetään nautinnollisesti)...
Sinä,
Otit savukkeesta sauhut. Ja tullessasi takasin sänkyyn tuoksuit tuoreelle kahville sekä tupakalle. Muukalainen otti minut kainaloonsa, antoi otsaan suudelman. Mies kietoi kätensä ympärilleni hengittäen kaulaani pitkin. Suljin silmäni ja jäin kuuntelemaan tuota kaikkea ajatellen kuinka onnellinen nainen tämä Korko rusetilla olikaan.
Kysyin mitä tatuoinnit merkitsivät. Sinä kerroit kaiken niin kauniisti. Minä jäin tuijottamaan niitä iholla ja sinä naurahdit. Muukalaisen möreä ääni sai minut kuvittelemaan ympärillemme kaikkea kaunista omassa mielikuvitusmaailmassani, mutta tosiasiat muuttivat juonta.
Sinä sait minut kuitenkin unohtamaan turhat kuvitelmat ja elämään juurikin tätä hetkeä.
Jätin tarinan toisen osan kirjoittamatta.
Pimeä Maantie oli jälleen pimennossa. Siellä ei sytytetty valoja. Siellä ei liikkunut muita kulkuneuvoja. Siellä ei ole aikoihin näkynyt ihmisiä, jotka etsisivät takaisin turvalliselle tielle.
Yöllä ei kukaan tietäisi mitä tapahtuisi. Aamuyöllä jossakin avautuu ovi ja henkilö ottaa taskustaan esille punaisen tupakka-askinsa ja sytyttimensä. Kääntää katseensa muutamaksi minuutiksi ylös taivaalle ja puhaltaen savua ulos hänen mielessään on pieni toivon ripaus paremmasta ajanjaksosta.
Kuulin makuuhuoneeseen kuinka olit laittanut kahvit valumaan. Sen tuoksu kulki pitkin asuntoasi ja sai minut melkein unohtamaan ajankulun.
Sinä... Sinä olit se syy miksi olin voimissani tällä hetkellä.
Minä... Olin sinulle jotakin minkä vuoksi hymyilit jälleen.
Nousin sängystä täysin alastomana ja otin tuolin selkänojalta eilisen paitasi. Partavetesi tuoksu oli jäänyt vaatekappaleen reunoihin pyörimään. Puin sen päälleni ja lähdin keittiöön päin.
Hengitin kahvia. Otin ensimmäisen hörpyn mukista, josta puuttui palanen. Kääntäen katseeni ikkunaan josta avautui näkymä maantielle.
Hetken kuluttua ulko-ovi sulkeutuu. Muutaman parinkymmenen sekunnin päästä seisoit takanani ja kuiskit korvaan asioita mitä haluaisit juuri nyt tehdä kanssani makuuhuoneen puolella.
Nainen sanoi, "PahaPoika sä kiihotat mua"...
Viikot ja kuukaudet vierivät yhtä nopeasti kuin se kuuluisa tupakan sauhu häviää ympäriltämme. Yhtenä yönä Korko poikkesi reitiltään ja jäi seisomaan keskelle pimeää maantietä.
Huutaen puoliksi mielessään ja puoliksi ääneen Muukalaisen nimeä kaivaten sekä ikävöiden Korko tiputti kyyneleen.
Pimeä Maantie kaikui pahoista askelista.
°Yhtä nopeasti kuin tupakan savu häviää häviän minäkin.
En edes jättänyt merkkiä.
Yhden lauseen jälkeen jatkan matkaani.
Yhden lauseen jälkeen voin jäädä.
Muukalainen, tarvitsen vain lauseen. °
Tarinan aiemmat osat löytyvät Korkojen Kapinan blogista!
Kommentit
Lähetä kommentti