Istuin hetkeksi alas.
Jäin miettimään lausettasi, jonka päästit suustasi noin kaksi kokonaista vuotta, kaksi rikkinäistä kuukautta sekä yhtä puolikasta sydäntä lukuun ottamatta aikaa sitten.
Kuvailit minua seuraavasti lauseillasi, "Olet nainen, joka juo kahvinsa mustana. Nainen, joka käyttää liikaa korkokenkiä. Nainen, joka sytyttää varmasti monen miehen rintaan kipinän. Nainen, jota vaaleanpunainen sekä valkoinen väri korostivat. Nainen, joka antaisi itsensä rakastua vain kerran elämässään."
Niin sinä sanoit hymyillen juuri tuossa järjestyksessä.
Yhtenä aamuyönä, kun linnut lähtivät lentoon nousi aurinko taivaan reunustaa korostaen. Silloin sinäkin päätit lähteä, sillä halusit päästä perille ennen seuraavaa pimeää. Jotta voisit paikassasi katsella maailman menoa sellaisena kuin sen aina kuvittelit mielessäsi.
Joskus illan hämärtyessä, kuljet läpi valaistujen katujen. Joskus kävelet läpi halki keltaisten niittyjen. Kunnes paikallesi seisahdat hetkeksi pohtien mihin kuljeksimaan saatan askeleiltani joskus jäädä, mutta äänelläni jolla huusin nimeäsi olinkin osa sydäntäsi joka päätti pois mennä.
Tiesit sisimmässäsi, ettei ole sellaista kerrointa joka voisi kertoa kaipaukseni määrän sinuun.
Tiesin sisimmässäni, ettei minua ole tehty tänne maailmaan unohtamaan.
Seison nyt vuorostani keltaisten niittyjen ympäröimänä. Vain joka toinen valo on päällä samaisella kadulla.
Nousen hetkeksi ylös.
Jäin miettimään lauseitasi, jotka päästit suustasi noin kaksi kokonaista vuotta, vain yhden rikkinäisen kuukauden sekä kokonaisen sydämen verran.
"Mitä jos olenkin nainen, joka lisää kahviinsa maitoa. Nainen, joka astelee korkokengissä mihin vain kunnes kapina heidät erottaa. Nainen, joka on vaihtanut nuo kaksi väriä vain yhteen. Rakkauden punaiseen. Nainen, joka sekoitti kasan rajoja voidakseen rakastua enemmän kuin yhteen. "
Ilmestyen uudestaan eteeni, edelleen hymyillen.
Taisimme olla molemmat kuuroja, sillä ympäröivä meteli olikin vaihtunut täydeksi hiljaisuudeksi.
Kommentit
Lähetä kommentti