Kolme kahvikuppia

Osa viis.

Me ei uskottu avioliittoon.
Me haluttiin uskoa enemmän toistemme turvalliseen kahvittelu seuraan.
Me ei oltu tavallinen pari, me ei oltu pari ollenkaan.
Me vaan keitettiin kahvit silloin kun siltä tuntu ja juotiin ne lähekkäin sohvalla.

Ensimmäinen kuppi.
Tulet härnäämään minua keittiöön, suudellen niskaani.
Menen purujen mittaamisessa sekaisin.
Kumpi meistä olikaan huono matematiikassa?

Toinen kuppi.
Makaan sylissäsi sohvalla.
Katsot telkkaria samalla vastaten minulle.
Niin, aivan sekä juu sanat tulevat tutuiksi.
Nautin siitä, sillä minulle riitti että olit olemassa.
Me olimme olemassa.

Toisen kupin jälkeen santsikuppi.
Nousen ylös. Kävelen takaisin keittiöön.
Täytän mukini kupposella kuumaa.

Postiluukku kilahtaa, haet postin.

Astelet myös keittiöön, heittäen laskut pöydälle.

Tartun lämpimään käteesi, huomaan kuinka nostat kulmakarvaasi kurtistaen.
Näky saa minut nauramaan.
Hetken kuluttua makaan toistamiseen kainalossasi sohvan nurkassa.

Vain minä, sinä sekä taustalla pyörivä sotapelivideo.
Kummalla meistä oli se parempi matikka? Sillä tämä yhtälö näytti silmiini täydelliseltä.

Kuitenkin.
Auringon paistaessa näen karun totuuden.
Mökki, minä sekä ikkunassa kolme kahvikuppia.

Olin keksinyt mielikuvissani uuden leikin. 

Kolme kahvikuppia