°Myöhemmin tajusin sen olleen järkevintä,
sillä jääminen samaan kaupunkiin kanssasi olisi
saattanut jommankumman haudan pohjalle°
-Aina & Ikuisesti -
Kun minulta kysyttiin, että mitä pelkään elämässäni eniten...En osannut heti vastata. Psykologin istuessa vastakkaisessa tuolissa sanomatta minuuttiin yhtään mitään. Me molemmat katsoimme toisiamme ja odotimme milloin tietäisin vastauksen kiperään kysymykseen. Otan kulauksen kuumaa kahvia tuntien miten poltin kieleni. Kirvelee. Ei todellakaan nuo kysymykset mitä minulle esitettiin, vaan sen teki kielen kärjessä tuntuva outo kihelmöinti. Sulkiessa silmäni kuvittelin olevani omassa mökissäni keskellä metsää. Halusin kuulla kuinka käki kukkuu kolmesti ja pitää sitä päiväni kohokohtana joka päivä yli viiden vuoden ajan. Okei, ei se ole niin yksinkertaista mitä sitä oletetaan olevan... Sillä vaikka tuo käki kukkui kolmesti, niin siltäkin vaadittiin oma osuutensa asioihin.
Huokaisen.
Laskutoimituksena kolmesataakuusikymmentä ja viisi päivää kertaa noin viidellä vuodella olit mielessäni jatkuvasti.
Kysymys kuuluukin, olinko tullut hulluksi?
Pitää kai puolustaa itseään sen verran, että ei se nyt ihan joka päiväistä ollut. Elämääni kuului silloin myös ystäväni käen kanssa "jutustelu" tai huutelu metsän toiseen päähän ja takaisin.
Mietin elämää Helsingissä. Kaikki oli niin erilaista...
Aamulla juot aamukahvin bussissa menomatkalla töihin. Käyt lounaalla ja ehkä illastat ravintoloissa. Pukeutuminen on yksi päivän tärkeimmistä asioista, sillä asulla jolla astut ulos kertoo vastaantulijalle jo paljon. Pääasia, että itse tykkään siitä mitä päälle pistän.
Otat ilmaisen aamulehden matkaan kun kävelet pääkadulla. Saatat pysähtyä katsomaan kenkäkaupan ikkunaan mitä uutuuksia siellä on tarjolla. Taistelet itsesi kanssa siitä menetkö ostamaan taas yhdet uutuudet kokoelmiin vaiko jatkat matkaa ja katsot töiden jälkeen...
Illalla kotiin tullessa poltat pastan pohjaan mikäli et ole syönyt ulkona . Otat kuuman suihkun ja viivyt veden alla ainakin puolisen tuntia. Tapaat kavereita, käyt mies(ystävän) luona tässä tapauksessa tapaatte panemisen merkeissä...
Käyt kotona nukkumassa ja kaikki aamurutiinit alkavat alusta.
Herään omien tyhmien kuvitelmien keskeltä.
Kahvin aika, pohdin.
Psykologi odottaa edelleen, että vastaisin kysymykseen.
Katsoessani maahan, nostan kuitenkin katseeni ja katson ylös.
Mä kaipaan Norjaan. Mä kaipaan sitä kaikkea mitä siellä ei ollut saatavilla samalla tavalla kun täällä stadissa. En välttämättä halua törmätä tuttuihin joka helvetin päivä ja vastata "paskaaks tässä, kuhan läjäs pysyy" mikä on monelle jo tuttua tutumpi lause. Minusta olis ihanaa juoda aamukahvi terassilla ja kuunnella hiljaisuutta. Saan pukeutua pelkkään villapaitaan ja villasukkiin. Ja joo, mä kaipaan pakokaasua ja sen tuoksua sekä Helsingin liikennettä. Mutta oman mökkini terassilla mä saan olla miten vaan ja huutaa mitä haluan. Okei, joo. Ehkä mulla viiraa päässä, koska juttelen käen kanssa joka asuu puussa. Mut en mä välttämättä kaipaa muuta jutustelu seuraa. Sitä paitsi sekin puhuu vaan silloin kun sillä on asiaa...KOLME KERTAA PÄIVÄSSÄ.
Ihanaa keittää nuudelia matkakeittimellä tai uskaltaa sytyttää tulitikku (kammon jälkeen jonka selätin) ja paistaa makkaraa nuotiolla. Kiva kun joka viikon lehdet voi lukea kerralla hotellin respasta kahdenkymmenen kilometrin päästä. Ja vaikka en ymmärrä kielestä mitään niin leikin ymmärtäväni vaikka oikeasti katson pelkät kuvat. Tottakai kaipaan mun kavereita, helvetti tietenki. Mut ...
Kun kysyit mitä mä pelkään eniten elämässä? Niin mä pelkään sitä, että mä yritän tosissani irroittaa otetta siitä miehestä. Mä hitto soikoon yritän, mutta mä pelkään ottaa sen uuden askeleen elämässäni. Yhtenä iltana mä istuin nojatuolissa ja olisin voinut laittaa pääni pantiksi, että Kolli olis istunut siinä vastakkaisella penkillä...
Se tuntui niin todelliselta.
Tarina perustuu tositapahtumiin
Oikeasti päähenkilö Isla istuu nojatuolissa Bodøssa vuokratussa mökissä. Oikeasti tällä on kädessään viinilasi, joka on puoliksi täynnä makeaa valkoviiniä. Oikeasti naisesta joskus tuntuu, että edelleen jokin on läsnä miljöössä. Kirjoittaja raapustaa muistiinpanoja vihkoonsa. Kuitenkin mielikuvitus on saanut vallan...
Ja mitä tulee käkeen... Voit itse miettiä kumpi heistä kukkuu!
°Luettuani alkusanat kirjastani, suljin kannen.
Kosketin sitä kädelläni hipaisten suunnasta toiseen.
Sen vuoksi olin valmis tekemään mitä tahansa.
Meidän vuoksemme.
Sinun vuoksesi.
Tämän kaiken mukaan nimesin kirjani.°
-Aina & Ikuisesti-
"Alku, Keskikohta ja Loppu. Minä kävin niitä lävitse kirjoittamani tarinan mukaisesti. Vaikka Kultaista pistettä ei koskaan laitettu tarinalle niin tiedän sen odottavan jossain...Halusin tai en?"
-Esikoiskirjailija Reetta Joska-
Psst. Aina & Ikuisesti pokkari löytyy kaikista verkkokirjakaupoista sekä kirjapörsseistä kautta maan.
Pssst. Myös saatavilla e-kirjana.
Tilaamaan!
sillä jääminen samaan kaupunkiin kanssasi olisi
saattanut jommankumman haudan pohjalle°
-Aina & Ikuisesti -
Kun minulta kysyttiin, että mitä pelkään elämässäni eniten...En osannut heti vastata. Psykologin istuessa vastakkaisessa tuolissa sanomatta minuuttiin yhtään mitään. Me molemmat katsoimme toisiamme ja odotimme milloin tietäisin vastauksen kiperään kysymykseen. Otan kulauksen kuumaa kahvia tuntien miten poltin kieleni. Kirvelee. Ei todellakaan nuo kysymykset mitä minulle esitettiin, vaan sen teki kielen kärjessä tuntuva outo kihelmöinti. Sulkiessa silmäni kuvittelin olevani omassa mökissäni keskellä metsää. Halusin kuulla kuinka käki kukkuu kolmesti ja pitää sitä päiväni kohokohtana joka päivä yli viiden vuoden ajan. Okei, ei se ole niin yksinkertaista mitä sitä oletetaan olevan... Sillä vaikka tuo käki kukkui kolmesti, niin siltäkin vaadittiin oma osuutensa asioihin.
Huokaisen.
Laskutoimituksena kolmesataakuusikymmentä ja viisi päivää kertaa noin viidellä vuodella olit mielessäni jatkuvasti.
Kysymys kuuluukin, olinko tullut hulluksi?
Pitää kai puolustaa itseään sen verran, että ei se nyt ihan joka päiväistä ollut. Elämääni kuului silloin myös ystäväni käen kanssa "jutustelu" tai huutelu metsän toiseen päähän ja takaisin.
Mietin elämää Helsingissä. Kaikki oli niin erilaista...
Aamulla juot aamukahvin bussissa menomatkalla töihin. Käyt lounaalla ja ehkä illastat ravintoloissa. Pukeutuminen on yksi päivän tärkeimmistä asioista, sillä asulla jolla astut ulos kertoo vastaantulijalle jo paljon. Pääasia, että itse tykkään siitä mitä päälle pistän.
Otat ilmaisen aamulehden matkaan kun kävelet pääkadulla. Saatat pysähtyä katsomaan kenkäkaupan ikkunaan mitä uutuuksia siellä on tarjolla. Taistelet itsesi kanssa siitä menetkö ostamaan taas yhdet uutuudet kokoelmiin vaiko jatkat matkaa ja katsot töiden jälkeen...
Illalla kotiin tullessa poltat pastan pohjaan mikäli et ole syönyt ulkona . Otat kuuman suihkun ja viivyt veden alla ainakin puolisen tuntia. Tapaat kavereita, käyt mies(ystävän) luona tässä tapauksessa tapaatte panemisen merkeissä...
Käyt kotona nukkumassa ja kaikki aamurutiinit alkavat alusta.
Herään omien tyhmien kuvitelmien keskeltä.
Kahvin aika, pohdin.
Psykologi odottaa edelleen, että vastaisin kysymykseen.
Katsoessani maahan, nostan kuitenkin katseeni ja katson ylös.
Mä kaipaan Norjaan. Mä kaipaan sitä kaikkea mitä siellä ei ollut saatavilla samalla tavalla kun täällä stadissa. En välttämättä halua törmätä tuttuihin joka helvetin päivä ja vastata "paskaaks tässä, kuhan läjäs pysyy" mikä on monelle jo tuttua tutumpi lause. Minusta olis ihanaa juoda aamukahvi terassilla ja kuunnella hiljaisuutta. Saan pukeutua pelkkään villapaitaan ja villasukkiin. Ja joo, mä kaipaan pakokaasua ja sen tuoksua sekä Helsingin liikennettä. Mutta oman mökkini terassilla mä saan olla miten vaan ja huutaa mitä haluan. Okei, joo. Ehkä mulla viiraa päässä, koska juttelen käen kanssa joka asuu puussa. Mut en mä välttämättä kaipaa muuta jutustelu seuraa. Sitä paitsi sekin puhuu vaan silloin kun sillä on asiaa...KOLME KERTAA PÄIVÄSSÄ.
Ihanaa keittää nuudelia matkakeittimellä tai uskaltaa sytyttää tulitikku (kammon jälkeen jonka selätin) ja paistaa makkaraa nuotiolla. Kiva kun joka viikon lehdet voi lukea kerralla hotellin respasta kahdenkymmenen kilometrin päästä. Ja vaikka en ymmärrä kielestä mitään niin leikin ymmärtäväni vaikka oikeasti katson pelkät kuvat. Tottakai kaipaan mun kavereita, helvetti tietenki. Mut ...
Kun kysyit mitä mä pelkään eniten elämässä? Niin mä pelkään sitä, että mä yritän tosissani irroittaa otetta siitä miehestä. Mä hitto soikoon yritän, mutta mä pelkään ottaa sen uuden askeleen elämässäni. Yhtenä iltana mä istuin nojatuolissa ja olisin voinut laittaa pääni pantiksi, että Kolli olis istunut siinä vastakkaisella penkillä...
Se tuntui niin todelliselta.
Tarina perustuu tositapahtumiin
Oikeasti päähenkilö Isla istuu nojatuolissa Bodøssa vuokratussa mökissä. Oikeasti tällä on kädessään viinilasi, joka on puoliksi täynnä makeaa valkoviiniä. Oikeasti naisesta joskus tuntuu, että edelleen jokin on läsnä miljöössä. Kirjoittaja raapustaa muistiinpanoja vihkoonsa. Kuitenkin mielikuvitus on saanut vallan...
Ja mitä tulee käkeen... Voit itse miettiä kumpi heistä kukkuu!
°Luettuani alkusanat kirjastani, suljin kannen.
Kosketin sitä kädelläni hipaisten suunnasta toiseen.
Sen vuoksi olin valmis tekemään mitä tahansa.
Meidän vuoksemme.
Sinun vuoksesi.
Tämän kaiken mukaan nimesin kirjani.°
-Aina & Ikuisesti-
"Alku, Keskikohta ja Loppu. Minä kävin niitä lävitse kirjoittamani tarinan mukaisesti. Vaikka Kultaista pistettä ei koskaan laitettu tarinalle niin tiedän sen odottavan jossain...Halusin tai en?"
-Esikoiskirjailija Reetta Joska-
Psst. Aina & Ikuisesti pokkari löytyy kaikista verkkokirjakaupoista sekä kirjapörsseistä kautta maan.
Pssst. Myös saatavilla e-kirjana.
Tilaamaan!
Kommentit
Lähetä kommentti