Pure minua. Suutele minua. Rakasta minua.

Pure minua. Suutele minua. Rakasta minua.
.
.
. Huusin perääsi.


Yhtenä aamuna herätessäni tajusin uneni tarkoituksen. Olin edellisenä iltana antanut itselleni luvan kuvitella sinut viereeni. Annoin luvan kuvitella sinut ja minut yhdessä lusikkaan, kuinka nukahtaisimme. Heräisimme seuraavana aamuna antautuneina himolle, huudolle, naurulle tai pelkästään sellaiselle yksinkertaiselle hymylle. Hymylle, joka varmasti jokaiselle joskus ilmestyisi kasvoille ollessaan enemmän kuin iloinen. Kuvittelin, että aamulla joisimme yhdessä kahvit täysin alastomina. Kuvittelin, että makaisimme peiton alla yli puoleen päivään alastomina. Kuvittelin, että halaisimme toisiamme täysin alastomina...
YLLÄTYS yllätys. Yllätyin itsekin kun heräsin aamuna huomatessani kuinka paljon olinkaan itsekseni kuvitellut.
Tosi asia kuitenkin oli että sinä olit yhtä kaukana minusta kuin minun kuvitelmani yhteensä. En osannut laskea kuinka monta kilometriä välissämme oli mutta veikkasin enemmän kuin pariakymmentä. Ja lisäksi olin huono matematiikassa, joten oli parempi olla edes kuvittelematta välillämme olevaa matkaa.

Yhtenä päivänä minusta tuntui pitkiin aikoihin hyvältä. Kommunikointi kanssasi sai minut ajattelemaan muitakin vaihtoehtoja elämässä kuin pelkästään liian korkeat huiput. Kommunikointi kanssasi opetti, että yläportaista laskeutumiseen voi ojentaa sille toiselle kätensä. Kätensä ojentaminen taas olisi merkki siitä, että on päästänyt jonkun toisen lähemmäs elämäänsä. Tajusin kuinka pienet teot ja sanat maailmassa kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa.
Kysymys kuuluukin...

Yhtenä päivänä minä tajusin, kuinka tykästynyt olinkaan sinun rauhallisuuteesi ja suhtautumiseen ottaa asiat. Minä olin meistä se paniikkiin menevä ja sinä taas...
Sinä olit juuri se mies joka pärjäsi hyvin omillaan ilman minunlaistani naista joka Beigeissä korkokengissä hipsuttelee eteenpäin pitäen korkojen tunteita tärkeämpinä.
Ja minä olen se joka höpöttää liian paljon ja jolla on vaikeuksia pysyä puolta tuntia kauempaa hiljaa. Sinä taas tiesit sen ja...Kai pidit minusta siltikin.

Yhtenä aamuna herätessäni tajusin uneni tarkoituksen. En olisi uskonut itseni myöntävän sitä tosiseikkaa että ajattelen sinua hyvinkin usein. Ajattelen millaisia olisivat ne aamut kun avaisin silmät ja näkisin sinut siinä vierelläni. Siinä natisevassa sängyssä mistä voi hajota jalka minä hetkenä hyvänsä. Kuvittelen miltä tuntuisi tajuta ettei tarvitsisi enää kuvitella omassa mielikuvitusmaailmassaan...

Joskus pelkään, että kaikki on vain ja pelkästään yhtä kuvitelmaa. Pelkään, että sinä olet joku muu kuin se minkä minä tunnen. Pelkään, että sinua ei olekaan ja kuinka huomaan itseni pettyneen.
Kysymys kuuluukin...

                                                       ° Sinä sanoit yhden pienen sanan...
                                                          Ja se sai minut uskomaan
                                                          toivonkipinään välillämme. °


Mitä jos yhtenä aamuna kävelen keittiöön ja otankin yhden kupin sijasta kaksi isoa kuppia.
Mitä jos yhtenä aamuna herääminen silti tuntuisi yhtä hyvältä olisimme siinä kahden tai emme?
Mitä jos yhtenä aamuna kätesi tuoksuvatkin tupakalle kun olet juuri käynyt parvekkeella polttamassa? Mitä jos se olisi yksi  syy niistä tuhansista, että käyn kuumana sinuun?
Mitä jos yhtenä aamuna olen maailman onnellisin nainen ja aamukahvi maistuisi jopa mustana liian hyvälle vaikka yleensä saan sen alas ainoastaan maidolla?
Mitä jos tämä olisi merkki...

Sinä olet kaukana.
Kuka sen tietää vaikka yhteistä aamua ei koskaan tulisikaan.
Kysymys kuuluukin...

Haittaako jos kuvittelen sinut, minut ja meidät monikossa? Haittaako jos pidän toivonkipinän yllä?


Pure minua. Suutele minua. Rakasta minua.
.
.
. Huudan joku päivä perääsi.