Miten olinkin tottunut aamukahveihin Muukalaisen seurassa. Ja silloin kun emme olleet samassa miljöössä tunsin yksinäisyyttä ja tyhjyyttä. Sunnuntait pohdin milloin tapaisin tuon komistuksen, milloin Muukalainen vittuilisi jälleen minulle. Katsoisi pitkään ja hartaasti. Sanoisi huomenta möreällä äänellä. Pitäisi pari päivää mykkäkoulua. Polttaisi ja joisi kahvia kanssani. Kerran aamulla, kerran päivällä ja yhden kerran keskellä yötä. Ja juuri ennen kun nukahtaisi, vilkaisisi minuun jotta voisin osaisin nukahtaa.
Lopuksi kosketan vielä yhtä tatuointia, joka oli kuvioltaan sydämen muotoinen. Piirrän kynnellä ääriviivat näkyviin. Vilkaisen Muukalaiseen ja tiesin sisimmässäni että hänen sydämensä kertoi harvoin mutta asiaa.
Sitten suljen silmäni.
Pelkäsin ihan helvetisti tätä sotkuista elämän tarinaa.
Ja vaikka eilen viimeksi otimme pahasti yhteen, sanoen asioita joita katuu seuraavana päivänä...
Tänä aamuna Muukalaisen katsoessa tätä Korkoa niin syvälle silmiin, muistin miksi halusin kirjottaa itseni tähän muistiinpanoon.
Mysteeriksi jääkin, oliko tuo aamu vielä joskus edessämme?!?
Korko jäi pohtimaan asiaa itsensä sekä ympärillä pyörivien toivon kipinöiden kanssa.
Kylänpahasessa puhuttiin jälleen.
Omistettu ystävälle elämäni Muukalaiselle, Hubbikselle.
Mietteissä Valokuva: Tuija Joska
@peilityynirunoja_jostui
Tämä blogissa oleva tarina on faktaa ja fiktiota. Lupaathan käyttää mielikuvitusta, huumorintajua sekä kykyä suodattaa tarinan yksityiskohdat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Älä myöskään ota kaikkea liian kirjaimellisesti, sillä tämähän on vain yksi tarina muiden joukossa.
K I I T O S!!!
P. S Korkojen Kapina juhlii pian 300 Korkokenkäparia!!
Kommentit
Lähetä kommentti