Katson säärtäni.
Vedän kädelläni säärtäni pitkin ylhäältä alaspäin ja toistan liikkeeni. Tunnustelen pehmeää ja sileää säärtäni maatessani sängyllä keskellä päivää. Olen elänyt rauhallisuuden retriitissä jo jonkun tovin. Elänyt yksin ja ovi kiinni periaatteella. Ja se on tehnyt tälle korolle hyvää.
Olen saanut miettiä asioita. Miettiä ja pohtia mitä haluan tänään, mitä huomenna ja kenties ensiviikolla. Elämässäni on tapahtunut niin isoja muutoksia, jotka ovat saaneet tämän koron miettimään yhä uudestaan ja uudestaan.
Uudet ja vanhat jutut.
Katson sääriäni ja alan muistella sitä yötä kun Muukalainen poikkesi Pimeältä Maantieltä tämän Koron luo. Ilmoitti tulonsa viestillä ja pyysi minua sovittuun tapaamispaikkaan. Siinä minä seisoin pimeässä katulampun alla odottaen tuota vaarallista rikollista, joka poimisi minut mikä hetki tahansa kyytiin. Sinä iltana kukaan ei liikkunut missään. Joka paikassa oli niin hiljaista, että hetken olisin voinut luulla vain minun ja tuon rentun olevan ainoat tässä kylänpahasessa.
Pian pistän sivusilmällä merkille henkilöauton, joka pysähtyy kohdalleni. Ikkunasta näkyvä käsi jonka iholla oleva pistekirjoitus symboleineen antaa minulle merkin hakijasta. Ajamme eteenpäin ja tosi asia oli etten tiennyt mihin Muukalainen minua vei, mutta annoin hänen viedä. Kai tämä korko ajatteli, että jos kohtalo oli halunnut meidän viettävän tulevan yön toistemme läheisyydessä niin muulla ei ollut väliä. Ei minulle, ei tuolle miehelle itselleenkään.
Tämä on jo neljäs rööki. Punainen aski on puoliksi täysi, pistän sen merkille samalla kun auto kääntyy tuntemattoman pihaan.
Muutamaa tuntia myöhemmin näen mielikuvia mielessäni. Kuinka kävelimme sisälle rakennukseen, kuinka tatuoitu mystinen käsi siveli reittäni pitkin ja miten minihameeni tippui lattialle. Tunnen vieläkin tuon miehen kosketuksen pitkin poikin kehoani. Tunnen ja muistan miten hän laittoi minut pöytää vasten ja otti niin kuin tuon miehen kuului ottaakin.
Silloin samana iltana sohvalla maatessamme katsoin sääriäni ja huomasin kuinka Muukalainen toisti liikkeensä kosketellen ylhäältä alas ja alhaalta ylös minua kuin sääriäni. Hän poltti punaista röökiänsä ja huomasin kuinka hän hymyili aikoihin ja aidosti. Miten kauan olinkaan tuon miehen tuntenut ja silti tuo tatuoitu Muukalainen yllätti minut uudestaan ja uudestaan.
Palaan tähän hetkeen ja yksin yksiööni.
Katson säärtäni.
Vedän kädelläni sääriäni pitkin ylhäältä alaspäin. Kosketan stay-up sukkaani ja sen pitsistä reunaa muistellen tuota hetkeä.
Missä Muukalainen kulki?
Olin tehnyt selväksi, että me olimme ohi. Mutta kuka kieltäisi minua muistelemasta niitä hyviä hetkiä tuon hurmurin kanssa? Minä olen Aikuinen Nainen. Minä olen Kokonainen Nainen.
Mitä sitten vaikka Korkkarinaikkonen kaipaisi tuon Muukalaisen kosketusta silloin tällöin ja leikkii ajatuksella vilkkaassa mielikuvituksessaan?!
.... Kohtaamiset Pimeällä Maantiellä olivat jälleen alkaneet...
"Vien oman käteni suulleni, sillä kuvittelen sen olevan tuon hurmurin käsi. Hän peittäisi sillä suuni ettei huutoni kuuluisi vieraiden huoneisiin."
K I I T O S 25 tuhannesta blogin virallisesta lukijasta! Kiitos kommenteista!
Korkojen Kapinan blogiin ilmestyy huomenna 20.03.2021 pyydetty extrakertomus siitä miten uusin kirja Nainen Minussa sai alkunsa!
Ihania lukuhetkiä!
Kommentit
Lähetä kommentti