Puhelin värähtää.
Käännän katseeni yöpöydälleni ja näen tuon tatuoidun muukalaisen nimen ruudulla. Yksi uusi viesti.
Huokaisen syvään. Kehoni nauttii syvästä pelosta, jännityksen tunteesta. Minä hieman tärisin.
Menen seisomaan ikkunan luokse. Katson kadulle verhojen välistä, mutta en näe siellä ketään. Tyhjä ja pimeä tie jatkui jatkumista yksin yksinäisyydessään. Valo vilkkuu yhä puhelimen näytöllä, mutta en käännä katsettani siihen kuitenkaan. Kuulen auton äänen, mutta se katoaa yhtä nopeasti kuin valomerkki kännykästäni. Huokaisen toistamiseen. Katselen yhä tielle ja näen parkissa mustan ajoneuvon. Ikkuna aukenee ja tatuoitu käsi näkyy jälleen. Muukalainen oli palannut.
Mietin lähikuukausia ja sitä kuinka nopeasti aika on vierähtänyt eteenpäin. Vasta äsken oli kiimainen ja kuuma kesä ja tämä likka kulki minihame päällä korkkareissa katuja kesäyön hämärinä pikkutunteina. Yhtäkkinen syksyn tulo, vesisateet ja pimenevät illat saivat minut jonkinlaiseen syysmasennuksen partaalle. Mihin valo katosi?
Tatuoidulla rikollisella ja valolla oli näköjään sama päämäärä. Kadota. Kadota pois näkyvistä, hävitä syvälle syrjäiseen josta kukaan ei niitä löytäisi. Koordinaatit katosivat jäljettömiin eikä lähimmän aarteen luo meinannut kukaan löytää. Jotain kuitenkin tapahtui, sillä yhä edelleen näen tuon punaista röökiä polttavan komean rentun edessäni.
Pistän takin päälleni ja poistun asunnostani rappukäytävään. Yritän olla hiljaa, ettei kukaan näkisi, kukaan kuulisi askeleitani jotka olivat kovaa vauhtia karkaamassa takaisin tuohon pahaan ja kiellettyyn maailmaan. Kerrostalon ala-ovi kolahtaa ja syöksyn ulos. Sataa lunta. Ehkä jonkinlaista valoa olikin näkyvissä pimeällä maantiellä...
Avaan auton oven ja istahdan kyytiin. Ajoneuvo kaartaa pois ja korttelit jäävät taaksemme. Hiljaisuus oli kestänyt jonkin aikaa ja täytyi kyllä myöntää miten hermostunut olin . Puhu jo, sano jotain muukalainen.
Punainen rööki tuoksuu kielletylle ja intohimoiselle päättymättömälle tarinalle. Sellaiselle mistä ei koskaan puhuta ääneen. Sellaiselle mitä kukaan ei koskaan uskoisi. Vaaralliselle, seksikkäälle, aistikkaalle, monimutkaiselle seikkailulle. Tatuoitu ja partaa hieman kasvattanut mieshenkilö makaa kanssani sohvalla tuntemattomissa. Hän hengittää noita myrkkysavuja keuhkonsa täyteen ja antaa minun maata sylissään.
"Kadutsä tota ikinä?"
Muukalainen kysyi möreällä äänellään ja jää katsomaan keskisormeani.
"En" vastaan takaisin yhdellä sanalla.
Savut puhalletaan ulos, ja tatuoitu rikollinen naurahtaa kuulemalleen.
Ilta vaihtui yöksi. Yö jälleen keskiyön puolelle. Aamu alkoi häämöttää kun kolautin ulko-oveni takaisin kiinni. Pukiessa mustan silkkisen aamutakin päälleni kävelin ikkunan luokse.
Lumi oli peittänyt muukalaisen auton renkaan jäljet. Kukaan ei tiennyt yhtikäs mitään. Pimeä maantie suojeli siellä kulkevia yhä ja edelleen.
° OMISTETTU ELÄMÄNI MUUKALAISELLE. PARHAALLE YSTÄVÄLLENI HUBBIKSELLE°
P.S Tämä blogissa oleva tarina on faktaa ja fiktiota. Lupaathan käyttää mielikuvitusta, huumoria sekä kykyä suodattaa tarinan yksityiskohdat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos? Älä myöskään ota kaikkea liian kirjaimellisesti sillä tämähän on vain yksi tarina muiden joukossa. KIITOS!!!
LUE KAIKKI OSAT
Pimeän Maantien, Pahoja Askelia - kaikki osat löydät Korkojen Kapinan Blogista:
1. Pimeän Maantien - pilottijakso
2. Liekeissä VAI LIEKEISSÄ?!
3. Koukussa
4. Ota minut, ota minut
5. Tatuoitu ja vaarallinen Muukalainen
6. Sinä omistat minut
7. Muukalaisen kosketus
8. Muukalainen lähelläni
9. Kiimassa
VIIMEINEN
10. Syntinen peli
KIITOS kaikille kommenteista koskien tätä tarina - kokoelmaa!
Kommentit
Lähetä kommentti