Osa 1. Minä ja kehoni

Minun kehomatkani alkoi kun täytin 14 vuotta.  Se alkoi juuri pahimmassa murrosiässä ollessani 14 ja kesti sinne 18 vuotiaaseen saakka. Aloitetaan kertomalla, että olin koulukiusattu ysi luokkaan asti ja se jos mikä romutti mun itsetuntoa lattiatasoon. Olin koulussa mykkä enkä paljoa uskaltanut puhua mitään. Koulussa arvosanani kärsivät koska tietyt opettajat suoraan sanottuna eivät paljoa välittäneet siitä miten huonosti voin oppilaana. Meidän luokka oli kauhea ja sitä valtasivat coolit tytöt ja pojat jotka pitivät aina yhtä ja liikkuivat porukassa. Sitten oli ne muutamat hiljaiset, ne näkymättömät tapaukset joiden tavaroita voitiin heitellä ulos luokasta, roskiin. Sylkeä päälle ja heitellä koulukirjoilla sekä lyödä vaikkapa pään kovaan kiviseinään kysymättä sattuiko. Minä olin yksi niistä joka joutui uhriksi ja se jos mikä on yksi syy huonolle ja paskalle itsetunnolle sekä oman kehon vihaan. 

Mä juoksin tosin paljon ennen. Rakastin juoksemista ja pitkiä lenkkejä. Juoksin vesisateessakin koska se oli rentouttavaa antaa ihon kastua samalla kun juoksi pitkin poikin metsistä kinttupolkuihin. Juokseminen anto voimaa vähän samalla tavalla kun myöhemmin korkokengissä käveleminen. Mutta siitä juoksemisesta tuli pakkomielle. Oli pakko juosta ja siitä hävisi vuosien myötä se kivan tunne. Tein myös valokuvamallin hommia ja mun piti omasta mielestäni kuulua siihen tiettyyn kuvioon jotta mä olisin näyttävä kameran edessä. Palaan vielä siihen, että ala-asteelta yläasteelle mun tyyli muuttui lapsesta sinne murrosikäisen tasolle ja aloin pukeutumaan erilailla "naisellisemmin" Lisäsin meikkiä, minua kiinnosti miltä hiukseni näyttävät ja ostin ensimmäiset saapikkaat pienillä korolla. Silloin se oli pahinta kun alettiin kiusaamaan yhä enemmän kun koin tätä muutosta. Miksi rumasta tytöstä tulee nätti? Eihän se saanut niin mennä kiusaajien mielestä ja minut pistettiin kärsimään yhä enemmän ja enemmän. Mallikuvat pistettiin nettiin luvan kanssa joka on yleinen käytäntö valokuvaajilla ja kaikki meni ok siihen saakka kun muut koululaiset näkivät ne. Myöhemmin alettiin tekemään pilakuvia jotka levisivät kulovalkean tavoin palstoille ja meemeiksi sivuille joita mun luokkalaiset päivitteli uudestaan ja uudestaan. Silloin minulla meni maku siitä työstä jota rakastin ja missä tunsin olevani hyvä. Tilanne paheni kun täytin 15 vuotta ja lopetin syömisen ja juoksin juoksin vaan. En hyväksynyt apua edes omalta perheeltäni ja jälkikäteen ihmettelen sitä yhä koska minulla on aina ollut hyvä ja lämmin suhde omaan perheeseeni. Myöhemmin tajusin, että miten huonovointinen ja pelokas olin noina vuosina. Keho pettää jossain kohti ja niin minulle kävi. Saatoin juoda vain  päivän aikana lasillisen vettä jos sitäkään ja juoksin yhä lisää ja lisää. Minä olen aina ollut hoikka rakenteinen mutta 15-16 vuoden iässä painoin 27kg ja minusta vaan hävisi elämänilo. Jätin syömättä koska ajattelin, että näytän niissä kuvissa paremmalle jos olen nälkäkurki ja luuni törröttävät. Kuvittelin että kiusaaminen loppuisi siihen, mutta oikeasti niin ei koskaan käynyt. Minun oloni huononi entisestään ja hetkeä myöhemmin löysin itseni sairaalasta jossa olin jonkin aikaa. Ja kun palasin sieltä niin olin saanut yli 10 kiloa ylimääräistä ja aloin näyttämään jokseenkin ihmiseltä. 

16 vuotiaana mun keho oli tosi turta ja voimaton

Olin iloinen ja hymyilin vaikka oikeasti väsynyt ja huonon itsetunnon armoilla.

Asuessani kotikaupungissani Heinolassa mä voin tosi huonosti. Pieni paikkakunta, tutut piirit ja ihmiset joita näki päivittäin pahensi oloani. Aloitin opinnot media-alalla mutta vaihdoin koulua Helsinkiin silloiseen Keskuspuiston ammattiopistoon joka toimii nykyisin nimellä Ammattiopisto Live. Sieltä sain tarvitsemaani tukea ja apua. Kävin psykologilla pari kertaa viikossa ja minulla oli tukihenkilöt jotka auttoivat saamaan elämääni taas iloa sekä hyvinvointiani paremmaksi. Muutto Helsinkiin oli parasta mitä minulle tapahtui aikoihin. Olin 16 vuotias ja täysin uusien kokemusten edessä. Minulla diagnosoitiin masennus, syömishäiriö joka liittyi suvussa kulkeviin pakko-oireisiin. Ne näkyivät minulla seuraavasti; huono itsetunto, pelko lihoamisesta, jatkuva miettiminen rutiineihin liittyen sekä lukossa oleminen. Teinivuosina oli tosi vaikeaa ymmärtää, että pään sisällä kuuluva ääni joka kieltää sua syömästä tai nauttimasta elämästä olikin vain ja ainoastaan sinä itse. Joka tapauksessa minä valmistuin 2019 media-alalle ja siitä alkoi korkojen kapinan taival virallisesti. Pääsin opintojeni aikana tutustumaan huikeisiin ihmisiin ja työskentelemään erilaisten projektien parissa medianpyörteissä. Ne oli hetkiä jotka antoivat minulle voimaa käydä se taipale läpi ja yksi syy miksi olen tässä nyt. 

Nuoruudessa tulee kaikenlaista ja jotenkin kuvittelee että se vaan kuuluu nuoruuteen. Mutta sitten alkoi erilainen taival minun elämässäni.  Vuosina 2020 - 2021 tipuin lenkillä kuoppaan ja sinne kuoppaan jäi sitten minun juoksijaurani. Vielä tänäkin päivänä kärsin lonkkakivuista ja selkävaivoista joita olen käynyt kiropraktikolla hoitamassa. Selässä vasemmalla puolella oleva 6.selkänikama on vääntynyt ja siksi kipeä. Aloitin myöskin ehkäisypillerin syönnin noihin aikoihin koska kärsin kamalista kuukautiskivuista ja jouduin joka kuukausi olemaan poissa kolmesta päivästä viikkoon huonon olon ja kovien kipujen takia. Endometrioosia ei koskaan tutkittu vaan aina pyydettiin ottamaan kipulääkettä. Meni tosi kauan ennen kuin pillerit toimivat mutta lopetin ne hetken päästä sillä tunsin itseni vielä ahdistuneemmaksi ja huonovointiseksi. 

Kävin säännöllisesti psykologilla ja käyn yhä edelleen (nykyään harvemmin) juttelemassa asioista. Vuonna 2024 aloitin uudet minipillerit jotka ovat nykyään alkaneet toimimaan, noin 6 kuukauden jälkeen pikku hiljaa. Kuitenkin alkuvuodesta aloin valittamaan jatkuvaa huonoa oloa, väsymystä ja ruokahaluttomuutta. Tapasin kivan lääkärin joka passitti minut verikokeisiin ja kappas kummaa löytyi syy kaikkeen tähän. Rauta-arvoni olivat todella huonot. Hemoglobiini 94 ja ferritiini 8 eli minulla todettiin paha raudanpuutos sekä anemia. Aloitin toukokuussa raudan syönnin 1 tabletti kerran päivässä Retaferia jota söin sinne elokuun alkuun. Kävin uudestaan verikokeissa ja arvot olivat paremmat niin kuin olonikin. Hb noussut 140 ja ferritiini 24 joka on vieläkin alhainen mutta parempaan suuntaan menossa. Sain uuden kuurin marraskuuhun asti jonka vaihoin vatsaystävällisempään rautavalmisteeseen jotta närästys loppuisi. 

Asioita joita huomasin raudanpuutteesta: Levottomat jalat, huonovointisuus, kauhea väsymys, huono ruokahalu ja kylmyyden tunne. Lohkeilevat kynnet ja katkeilevat hiukset.  Kun aloitin raudan syönnin oloni helpottuivat täysin mutta yhä edelleen rauta aiheuttaa suun kuivuutta ja haavaumia ja makunystyjen muutoksia yms, mutta ne ovat normaaleja raudan syömisessä ja häviävät ajan myötä kunhan arvot paranevat. Muuten olotilani on paljon parempi mitä silloin alkuvuodesta.

Sen lisäksi, että kärsin masennuksesta niin kärsin myöskin luulosairauksista. Eli mietin ja luulen jatkuvasti että minulla on jokin sairaus tai voin huonosti. Tämä näkyy tuijottamalla kroppaani ja etsien sieltä jatkuvasti asioita jotka ovat huonosti (vaikka todellisuudessa ei ole) 

Millainen mun kehoni on nyt ja miltä se tuntuu? 

Minulla on paljon helpompi olla. Rauta on alkanut selkeästi toimimaan sillä olen energinen, syön monipuolisesti ja nukun riittävästi.  Hiukset ovat voimistuneet, kynnet alkaneet kasvaa. Liikunta tekee myös tosi hyvää korkokengillä kävelemisen lisäksi! Tykkään joogata, lenkkeillä koiran kanssa ja jumpata mutta niin etten ota niistä rutiinia vaan just sen fiiliksen mukaisesti. Välillä olen tosi hysteerinen ja pelokas kun löydän jonkun punoittavan näppylän joka osoittautuu finniksi tai makunystyjen takia käyn lääkärissä jotta varmasti uskon sen olevan vain makunystyjä. Mutta ei mikään näistä ongelmista estä mua elämästä ja nauttimasta siitä mitä mun ympärillä on.  Minulle on myöskin kerrottu, että nämä mainitsemani asiat ovat hyvin luonnollisia sukupuolesta riippumatta mutta enemmän naisilla. 

Mallinhommista sen verran, että lopetin ne koska koin etten riitä sellaisena kuin olen. Mutta hetki sitten palasin takaisin  niihin hommiin ja pääsin sekä saan kunnian olla mallitoimisto L´Gendan jäsenenä ja mallina.  Nostan hattua tämän toimiston kahdelle enkelille Pirjolle sekä Chistianille ihanista tsempeistä ja mukavasta valokuvaus tuokiosta viime viikolla. 

Yhä edelleen on päiviä kun mun itsetunto romahtaa, mutta se hyvin nopeasti nousee sieltä takaisin ylös. Minä tajuan sen nyt että se kaikki kuulu mun elämään ja se millaisen matkan mä olen tehnyt mun kehoni kanssa on kokemus jonka jälkeen TUNNEN OLEVANI elossa taas. 

REETAN VINKIT KEHOPOSITIIVISUUTEEN:

- Näe itsesi kokonaisuutena. Naisena jollaisena haluat olla. Naisena joksi haluat tulla ja Naiseksi joka arvostaa itseään.

- Haasta itsesi ja pelkosi. Mitä jos katsot itseäsi peilistä juuri silloin kun on huono itsetunto? Mitä näet? Kokeilin tätä itse sillä ihana psykologini ehdotti harjoitusta. Huomasin, että se olin vain minä ja huonojen asioiden lomassa löysin myös hyviä kohtia kropastani, kuten finnit ovat kadonneet ( joita tuli pillereiden takia) ihossani ei ole enää läikkiä kuten viime kesänä auringon takia. Ostamani lääkevoide auttoi. Minulle tuli ihanat hiukset kun kävin kampaajalla.

- Harrasta sellaista aktiviteettia joka piristää sua ja sun mieltä. Jossa sä voit antaa sun kropan olla ja vapautua edes hetkeksi kaikesta mielipahasta. 

- Muista syödä monipuolisesti MUTTA myös herkutella ja pidä huolta että kehosi saa riittävästi nestettä ja vitamiineja hedelmistä ja ruuasta. 

KIITOS kun luit tämän postauksen. Ensi viikolla puhutaan himoista, haluista ja hankaluuksista!  Mukavaa viikkoa, terkuin Reetta